Olet tässä:

Etusivu > Ajankohtaista maailmalla > 13.10.2015 Työntekoa pakolaisleireillä
13.10.2015

13.10.2015 Työntekoa pakolaisleireillä

13.10.2015 Työntekoa pakolaisleireillä
ShelterBox tapasi liikemiehiä ja kauppiaita Irakin pakolaisleireillä. "Työskentelen, koska en vain halua istuskella teltassani tekemättä mitään. Minä olen tällainen - tätä minä teen."

Kun kuukaudet vaihtuvat vuosiksi pakolaisleiristä tulee muutakin kuin vain pakolaisleiri. Siitä tulee oma kaupunginosansa, oma yhteisönsä, oma kauppakeskuksensa. Keskustelimme neljän pitkäaikaisen pakolaisen kanssa heidän elämästään.

ShelterBox vierailee parhaillaan Irakin Kurdistanin pakolaisleireillä tapaamassa pakolaisia, joista osa on saanut ShelterBoxilta apua jo yli kolme vuotta sitten. Aika ja ilmasto ovat tehneet tehtävänsä teltoille, jotka jaettiin monia kuukausia sitten. ShelterBoxin avustustiimi on paikalla arvioimassa pakolaisten tarpeita ja suunnittelemassa yhdessä kumppanien kanssa avutustustarvikkeiden uusimista.

Euroopan pakolaiskriisin juuret ovat Lähi-idässä ja Afrikassa, ja nuo juuret ovat syvällä. Leirit ovat epäilemättä turvallisempia kuin paikat, joista ihmiset ovat paenneet. Ja monille lapsille, vanhemmille ja vanhuksille leirit voivat nyt tuntua kodilta. Mutta ne eivät ole koti.

Jotkut saavat niukan elantonsa ränsistyneistä kaupoista ja kauppapaikoista. Jotkut tekevät työtä vain pysyäkseen yhteydessä menneisyyteensä. Jotkut leirien asukkaista ja työntekijöistä kertoivat tiimiläisillemme heidän omat tarinansa. Turvallisuussyistä olemme muuttaneet heidän nimensä emmekä mainitse varsinaisia leirejä tai heidän sijaintiaan.

Nizar on ollut pakolaisleirillä kuusi kuukautta. Hän toimi parturina omassa liikkeessään Syyriassa 17 vuotta ja se oli kannattavaa liiketoimintaa hänelle. Nyt pakolaisleirillä hän pystyy hädintuskin elättämään perheensä ja hän kuluttaa säästöjä, joita onnistui Syyriassa laittamaan sivuun. Ihmiset leireillä ovat niin köyhiä, ettei hän voi luottaa saavansa enää tuloja. Nizar vuokrasi liikkeensä, jonka hän remontoi omilla rahoillaan asiakkaiden houkuttelemiseksi.

"Työskentelen, koska en vain halua istua teltassani tekemättä mitään. En todellakaan tee tätä rahan takia, sillä täällä ei ole rahaa. Minä olen tällainen ja tätä minä teen. Minulla ei ole varsinaisesti asiakkaita, sillä hiustenleikkaus ei ole ihmisille enää tärkeää. He ovat menettäneet kiinnostuksensa ulkonäköönsä." Nizar suunnittelee vievänsä perheensä Eurooppaan, mutta tunnistaa myös matkan riskit. Hänen lopullinen tavoitteensa on palata Syyriaan, kun siellä on rauhallisempaa.

Sayid on myös Syyriasta. Hän on elänyt leirillä kaksi vuotta ja hän korjaa perukoneita ja ilmastointilaitteita. Hän on hankkinut paljon laitteita leirin ulkopuolelta, mutta ei saa useinkaan varsinaista maksua. Hän harjoittaa pääasiassa vaihtokauppaa, koska harvoilla asiakkailla on rahaa, joten hän vaihtaa osaamistaan tuotteisiin. Syyriassa hän opiskeli tullakseen sähköteknikoksi, mutta hänellä ei koskaan ollut tarpeeksi rahaa aloittaakseen oman yrityksen.

Sayid kertoo: "Leirin ihmisillä on normaaleja perustarpeita. Vaikka täällä on kuuma, ilmastointilaitteet ja pesukoneet eivät ole köyhien ykköstarpeita." Hän pystyy hädintuskin elättämään perheensä ja haluaisi palata takaisin Syyriaan, koska "siellä on koti". Hänellä on myös maata ja omaisuutta ja viljeli omaa maataan ennen kuin konflikti ajoi hänet pakosalle.

Kuuden lapsen äiti Amena asui Aleppossa, Syyrian suurimmassa kaupungissa, jossa kaikki on nyt revitty maan tasalle. Hän pakeni miehensä ja perheensä kanssa kaksi vuotta sitten. Amena avasi kenkäkauppansa pakolaisleirille neljä kuukautta sitten lainaamalla $3000 ja maksaa varastoaan erissä. Tämä raha menee myös hänen perheensä varustamiseen talven varalle. Edessä on kylmiä kuukausia ja leiri on tasaisella maalla ja avoin raa'alle aavikkotuulelle. Amena ei ansaitse paljon, mutta vaikka hänen asiakkaansa ovat köyhiä, kaikki tarvitsevat kenkiä.

Amenan oli pakko ryhtyä perheen elättäjäksi, kun hänen miehensä sairastui. Hän rekisteröityi UNHCR:n - YK:n pakolaisjärjestöön turvapaikanhakijaksi vuosi sitten ja toivoo, että saisi turvapaikan EU:n alueelta. Mutta hän on odottanut jo vuoden. Amena sanoo: "Olen ylpeä ja suurinpiirtein tyytyväinen siihen, ettemme tarvitse enää apua, että pystyn elättämään perheeni, vaikka elättämisellä tarkoitankin selviytymistä." Selviytyminen on kaikki kaikessa. Amena toivoo, että hänen lapsensa saisivat kunnon koulutuksen ja voisivat alkaa elämään arvokkaammalla tavalla, kun tai jos he pääsevät EU:n alueelle.

Adnan pyöritti kukoistavaa räätäli-liiketoimintaa Damaskoksessa. Hän oli aloittanut nuorena ja oli toiminut ammattiräätälinä seitsemäntoista vuotta. Nyt hän on elänyt ja työskennellyt pakolaisleirillä kaksi vuotta. Adnan yrittää elättää perheensä, mutta elämä on kamppailua, koska rahat menevät perustarvikkeisiin. Kun kysyimme hänen tulevaisuuden suunnitelmiaan, hän vastasi: "Haluan palata kotiin Damaskokseen ... oma koti kullan kallis. Ihmisistä ei tule pakolaisia omasta tahdostaan. He eivät lähde Eurooppaan, koska haluavat, vaan koska heidän on pakko."

Kun ShelterBoxin tiimi jutteli Adnanin kanssa, hän työsti vaaleanpunaista mekkoa ja korjasi Peshmergaa, kurdiarmeijan univormua. Adnan kertoi: "Jotkut syyrialaiset leirillä yrittävät muuttaa todellisuutta ja saada tilanteesta rauhallisemman liittymällä vapaaehtoisena Peshmergaan" (Pohjois-Irakin kurditaistelijat).

Jack Bailey on ShelterBoxin avustustiimiläinen ja hän oli myös yksi tiimiläisistä Kreikan Lesboksen saarella, jonne pakolaisperheet pysähtyivät hetkeksi matkallaan Eurooppaan. Nyt Jack on osa tiimiämme Irakin Kurdistanissa.

Jack kertoo: "Räätäli Adnan, jonka ulkonäkö ja kauppa ovat siistit ja puhtaat, oli selvästi taitava ammatissaan. On erittäin inspiroivaa nähdä, kuinka joku on ottanut hallintaansa oman toimeentulonsa ja elää niin normaalisti kuin se näissä hyvin epätavallisissa olosuhteissa on mahdollista. Nyt hän elää pienessä hökkelissä pölyisen ja likaisen pakolaisleirin hiekkatien varrella, kun kaksi vuotta sitten hän pyöritti menestyksekästä yritystä suuressa kaupungissa. Olosuhteiden pakosta hän joutui lähtemään ja nyt tuskin pystyy elättämään perheensä.

Silti hän tervehtii hymyillen ja on ystävällinen ja tarjoaa minulle tuoliaan, kun kirjoitan muistiinpanojani. Ja kun lähdemme hän haluaa tietää, missä julkaisemme pienen artikkelimme, joka kertoo hänen tilanteestaan; kamppailustaan, arvokkuudestaan ja ylpeydestään."

Jack kuvailee tunteita, joita tämä pitkäaikainen pakolaisleiri herätti hänessä: "Kun saavuimme tälle leirille, olin yllättynyt nähdessäni, kuinka perheet ovat sopeutuneet elintiloihinsa. Näyttää, että he ovat luoneet yksityiset pihat telttojensa ympärille - he olivat mahdollisesti noudattaneet paikallisia arkkitehtoonisia normejaan, joissa pihat ovat korkeiden muurien takana antamassa yksityisyyttä ja kenties antamassa lisäsuojaa hiekkamyrskyiltä, joita esiintyy alavilla ja karuilla aavikkoseuduilla."

"Eriväristen pressujen sekoitus, joita käytettiin luomaan näitä pihoja, oli vaikuttavaa. Olin myös vaikuttunut lasten vapauden- ja turvallisuudentunteesta, kun he käsi kädessä tai kädet toistensa hartioilla kulkivat ympäri leiriä. Tässä oli suuri kontrasti siihen, että toimimme kuitenkin tarkkojen turvallisuusmääräysten mukaan. Kun keskustelimme pakolaisten kanssa, muistutin itseäni, että jokainen ihminen ansaitsee arvostusta ja arvokkuutta. Kun haastattelimme ihmisiä, olin vaikuttunut heidän arvokkuudestaan ja oman toimeentulonsa hallinnastaan, kuinka se olisi ollut kuinka hedelmätöntä."

Kuvat ShelterBox/Liv Williams


Lähettäjä
13.10.2015
Viimeksi muokattu
13.10.2015